Rautkymi


Kuulumiset

Vuosi 2014

27. huhtikuuta 2014 / Hevoskannan vähennystä
Hevoskantaan on tehty tänään vähennyksiä melko rankalla kädellä, ja moni tallissa seisseistä 'turhista' hevosista on lopetettu. Muutaman hevosen kohtalo on vielä hieman auki. Myös vanhempi myyntilista pyritään käymään läpi lähiaikoina, ja sieltä tullaan karsimaan vanhimmat hevoset pois. Jos vihdoin saataisiin Rautkymin hevoset ajan tasalle!

23. tammikuuta 2014 / Maskottiaasi!
Rautkymiin hankittiin hevosten lisäksi maskottiaasi. Cindy-tamma on tilaustuonti Aasikartanosta. Cindyn työnkuvaan kuuluu siis lähinnä maskottina oleminen ja kaikissa Rautkymin tapahtumissa edustaminen.

Vuosi 2013

19. joulukuuta 2013 / Rautkymi pienentää toimintaansa
Rautkymi joutuu pienentämään toimintaansa ylläpidon jatkuvien (koulu)kiireiden vuoksi. Tämä tarkoittaa lähinnä hevosmäärän reipasta karsintaa. Näin ollen myös kasvatustoiminta pienenee.

Toiminnan pienentämisen seurauksena alla luetellut hevoset ovat vailla uutta kotia. Ostopyynnöt sähköpostitse [email protected] asiallisesti otsikoituna. Alla lueteltujen hevosten lisäksi myynnissä on vielä vanhempiakin, Daydreamin aikaisia hevosia, jotka löydät täältä.
ahaltekinhevonen
Artemidor DAWA, Paramón DAWA, Ptolemei DAWA, DD Druzhina, DD Anastazja RUS, Genrietta DAWA, DD Dongan Mele, DD Dorofeja
amerikanravuti
Die my Darling
angloarabi
Tiberius 5594 x, Starfighter 5594 x
arabialainen täysiverinen
Túrin ox, Angelus ox
friesian sport horse
DD Crispin, DD Noatak, Great 5594, DD Oh Sweet Irony
friisiläinen
Gebrul
georgian grande
DD Lancelot, Melancholy 5594, DD Wanda
islanninhevonen
Týr frá Sverige, Prins frá Daydream, Strakur frá Daydream, Blesa frá Hindber, Blökk frá Daydream, Tvista frá Daydream
missourinfoxtrotter
Mastermind, DD Liefde
national show horse
Praxis 5594, DD X-Ray
raskas neuvostoliitontyöhevonen
Izabella 5594
ratsuponi
DD Doublemark, DD Shooting Star, DD The Dark Mark
saddlebred
DD Iojio, Stirrer
welsh part bred
DD Willard

01. lokakuuta 2013 / Lisää palkintoja Blackille
Laukkaponioriimme Blackout, tutummin Black, palkittiin elokuun yleislaatuarvostelussa YLA3 palkinnolla ja samaisen kuun shetlanninponien laatuarvostelussa SHLA-III palkinnolla. Tänään ori palkittiin lisäksi Ponilaukkajaoksen LJP-II palkinnolla! Orin kanssa tullaan yrittämään palkintojen korottamista myöhemmin.

04. syyskuuta 2013 / Vahvistusta hevoslaumaan
Meille saapui tänään Suprantista kaksi suomalaista puoliveristä hevoslaumaamme vahvistamaan. Yksipolvinen ruunikko tamma Suprant Moira tulee kilpailukäyttöön, lisäksi tammaa tullaan käyttämään suomalaisten puoliveristen kasvatuksessa. Kaksipolvinen musta ori Suprant Jazz tulee Moiran tavoin kilpailukäyttöön. Oria tullaan lisäksi käyttämään puoliveristen ja ratsuponien kasvatuksessa.

Uusien hevoshankintojen lisäksi myös loppuvuoden astutuskalenteri on saatu ajan tasalle. Rautkymiin syntyy tänä vuonna vielä 18 varsaa, jotka kaikki yhtä lukuun ottamatta ovat näillä näkymin jäämässä meille, ainakin näin alustavasti.

12. elokuuta 2013 / Uusi ulkoasu!
Ensin nimenvaihdos muutama viikko takaperin, nyt uusi ulkoasu. Rautkymi on kokenut kuluvan vuoden mittaan enemmän tai vähemmän muutoksia - toivottavasti parempaan. Nyt tallin kanssa rupeaa viimein, lähes neljän vuoden jälkeen, olemaan selvät sävelet sen toiminnasta ja ulkoasusta. Jokaisella hevosella pyritään kilpailemaan edes muutamia kisoja, jotta ne saisivat edes yhden sijoituksen. Jokaisella hevosella on myös päiväkirja, johon raapustelen välillä kuulumisia niiden elämästä. Merkinnät ovat lähinnä lisäselvityksiä hevosten käymistä kilpailuista / näyttelyistä, syntyneistä varsoista sekä ansaituista meriiteistä. Perussettiä, joka kuitenkin saa hevosen sivut hieman panostetumman näköiseksi. (:

Tähän samaan sepustukseen voisin myös ylpeänä ilmoittaa, että connemaratamma Nymfadora II:lle on juuri hetki sitten myönnetty PP-MVA arvonimi! Tamman lisäksi tallista löytyy myös toinen saman arvonimen saanut hevonen, irlannincob ori Amor Vincit Omnian, jolle arvonimi myönnettiin noin viikko takaperin.


Ulkoasu © M Layouts, kaikki muu © Tinúvel ellei toisin mainita -- virtuaalitalli / a SIM-game stable